30.12.2010
Peruspalveluministeri Paula Risikko vastaanotti sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä selvittäneen työryhmän väliraportin keskiviikkona 29. joulukuuta. Ministeri Risikon mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja rahoituksesta on päästävä mahdollisimman nopeasti yhteisymmärrykseen.
29.12.2010
Viittomakielinen sivusto on avattu vapa.infossa. Viittomakielisillä sivuilla kerrotaan minkälaista apua päihde- tai mielenterveysongelmiin voi saada. Palvelut kuuluvat jokaiselle kuntalaiselle, myös kielivähemmistöön kuuluville viittomakielisille asiakkaille.
15.12.2010
Vapa koordinoi yhteistyöverkostoa, jonka jäsenjärjestöt pyrkivät yhteistyöllä parantamaan palveluiden saatavuutta, tiedonjakoa sekä vaikuttamaan asenteisiin. Järjestöjen vapa-vastaavat toimivat yhteyshenkilöinä vammais-, päihde- ja mielenterveysjärjestöjen välillä. Suomen Cp-liitto Ry on mukana liki kahdenkymmenen järjestön Vapa-verkostossa. Esittelemme järjestön uuden Vapa-vastaavan Sari Laihon.
10.12.2010
Hallituksen vammaispoliittisen ohjelman eli Vampon selkoversio ilmestyy vuoden vaihteessa. Vampo pohjautuu hallituksen vammaispoliittiseen selontekoon vuodelta 2006 sekä YK:n yleissopimukseen vammaisten henkilöiden oikeuksista.
29.11.2010
Kansainvälisen vammaisten päivän tarkoitus on lisätä vammaiskysymysten ymmärtämistä ja tukea vammaisten oikeuksia, hyvinvointia ja ihmisarvoista elämää. Lisäksi päivän vietolla pyritään tiedottamaan niistä hyödyistä, joita vammaisten osallistaminen sosiaalisen, poliittisen, kulttuuri- ja talouselämän kaikilla osa-alueilla voi tuottaa
19.11.2010
Päihdepalveluja tarjoavat hoitokodit ja asumisyksiköt toimivat usein vanhoissa kiinteistöissä ja siitä syystä monet niistä eivät sovellu esimerkiksi pyörätuolia käyttäville asiakkaille. Sininauhasäätiön Tuusulassa sijaitseva Puolimatkankoti Mutterimaja on poikkeuksellinen päihdekuntoutujien asumisyksikkö, sillä se on alun perin suunniteltu monitoiminnalliseksi ja esteettömäksi yksiköksi.
8.11.2010
Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään marraskuussa viikolla 45. Viikon teemana on "Päihdeilmastonmuutos".

21.10.2010
Vapa tukipalvelut on liittynyt mukaan Syrjinnästä vapaa alue -kampanjaan. Kampanja on kaikenlaisen syrjinnän, kiusaamisen ja häirinnän vastainen tiedotuskampanja, jonka avulla organisaatiot ja työyhteisöt tuovat julki sitoutumisensa syrjimättömyyden periaatteeseen. Syrjinnästä vapaaksi alueeksi julistautuminen merkitsee syrjinnän vastustamista, siihen puuttumista sekä ihmisten yhdenvertaisuuden tunnustamista.
19.10.2010 Maassamme on noin 20 000–30 000 vammaista ja osatyökyistä työtöntä henkilöä, jotka olisivat valmiita ja kykeneviä osallistumaan aktiivisesti työelämään. Heidän joukossaan on monien eri alojen ammattilaisia ja arviolta noin tuhat korkeakoulututkinnon suorittanutta. Heidän työllistymisongelmiensa syyt ovat moninaisia: työympäristön fyysiset esteet, työkokemuksen puute, ennakkoluulot ja vammaisuutta koskevan tiedon puute.
13.10.2010
Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallisessa kehittämisseminaarissa 12.10.2010 nostettiin esille vammaistyön hyviä käytäntöjä.
27.8.2010
Vammaispoliittisen ohjelman valmistelun ohjausryhmä luovutti torstaina 26. elokuuta työnsä peruspalveluministeri Paula Risikolle. Ministeri Risikko kiitti kaikkia valmistelutyöhön osallistuneita hyvästä työstä ja kokonaisvaltaisesta näkökulmasta vammaisen ihmisen elämään.

4.10.2010 Tampereella syyskuun lopulla järjestetty kaksipäiväinen päihdetyön seminaari Ihmepelastuksia, nosti esille erilaisia näkökulmia asiakkaiden ja ongelmien kohtaamiseen päihdetyössä.

23.9. 2010
Vapa.info esittelee Henkilökuvassa pro graduaan aloittelevan Annina Heinin.
9.9.2010.
Peliklinikan info- ja tukipiste Tiltti aloitti toimintansa syyskuun alussa Helsingin keskustassa Kaisaniemenkadulla. Suomen ensimmäinen rahapeliongelmiin keskittyvä tukipiste on kaikille avoin. Tilttiin voi tulla keskustelemaan pelaamiseen liittyvistä asioista, sekä pelaajat että omaiset ovat yhtä lailla tervetulleita.
20.8.2010
Käytettävyys on verkkosivustojen suunnittelun keskeisiä tekijöitä, vaikka tavallinen verkon käyttäjä huomaa ajatella käytettävyyttä vasta törmätessään ongelmiin, esimerkiksi sivustoihin, joiden linkitykset eivät aukea, tai joiden linkit on merkitty epäjohdonmukaisesti. Hiljattain julkaistu ja suomennettu kansainvälinen standari opastaa käyttäjäkeskeiseen suunnitteluun ja sen tavoitteena on käytettävyyden parantaminen. On hyvä muistaa, että käytettävyys on viestinnän tasa-arvoa - käyttäjäystävällisiksi suunnitellut verkkosivut soveltuvat kaikille ja niitä voi käyttää erilaisin apuvälinein ja lukulaittein.
16.8.2010
Viittomakielinen sivusto avataan syyskuussa vapa.infossa. Viittomakielisillä sivuilla kerrotaan minkälaista apua päihde- tai mielenterveysongelmiin voi saada. Palvelut kuuluvat jokaiselle kuntalaiselle, myös kielivähemmistöön kuuluville viittomakielisille asiakkaille.
10.8.2010
Kuurojen liitto järjestää Malminharjun kurssikeskuksessa Lusissa 22.-24.9. viittomakielisen päihdekurssin. Päihdekurssi Oma-apuryhmä on tarkoitettu kuuroille, jotka haluavat saada tukea ja ohjausta päihteettömyyteen viittomakielisessä vertaisryhmässä keskustellen.

Asumispalvelusäätiö ASPA:n Omaan elämään – Turvallisen asumisen projektissa on kehitetty ASTA™-arviointilomakkeisto asumisen toimintojen arviointiin. ASTAn erityispiirteenä on, että sillä voidaan arvioida kotona tehtäviä toimintoja hyvin yksityiskohtaisesti ja yksilölliset tarpeet huomioiden.

14.06.2010
Autismi- ja Aspergerliiton toimitiloissa on parhaillaan taidenäyttely ”Autismista sisältäpäin – matka autismitietoisuuteen”. Taideteokset käsittelevät kolmea eri aihepiiriä: autistisen henkilön elämänhallinnan menetelmiä, lapsuuden muistoja luontokuvien keinoin ja vahvasti autistisen henkilön toiminnanohjauksen tarkastelua. Tietokoneella piirretyt, minimalistiset tai sarjallisesti toteutetut kuvat kutsuvat tutustumaan toisenlaiseen todellisuuteen.

18.05.2010
Oikeus naiseuteen, seksualisuuteen, henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja vanhemmuuteen eivät vammaisten naisten kohdalla ole itsestäänselvyyksiä, toteaa vammaisjärjestöjen naisverkoston jäsen Pirkko Mahlamäki.
4.5.2010
Metsäpuro on kahdeksanpaikkainen autetun asumisen yksikkö, joka tarjoaa ympärivuorokautista asumispalvelua mielenterveys- ja päihdekuntoutuksen tarpeessa oleville aikuisille kehitysvammaisille.
27.4.2010
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL) julkaisee vuosittain Sosiaalibarometrin eli ajankohtaisselvityksen kansalaisten hyvinvoinnin ja palvelujärjestelmän tilanteesta sekä kehityssuunnista. Viime viikolla julkaistu 20. sosiaalibarometri tarjoaa erinomaisen rajapyykin viimevuosien kehityslinjojen tarkastelemiseen
21.04.2010
Euroopan köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto (EAPN) vastaanotti tänään valtakunnallisilla sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivillä sosiaaliturvan tunnustuspalkinnon.
13.4.2010
Näkövammaisten Keskusliiton Tiedonhallintapalvelun ylläpitämä tietokonelainaamo on ollut toiminnassa jo kolmetoista vuotta. Tietotekniikan ja apuvälineiden kehittyminen on helpottanut näkövammaisten tiedonsaannin ja itsenäisen asioinnin mahdollisuuksia merkittävästi.
Lähetä Invalidiliiton uudessa köyhyysohjelmassa esitetyt parannusehdotukset e-korttina ystävällesi ja tule mukaan vaikuttamaan asian puolesta!
04.02.10
Invalidiliiton köyhyysohjelma "Tullaan toimeen? -elämyksiä kansaneläkkeellä" on ensimmäinen suomalainen vammaisten ihmisten köyhyyttä koskeva puheenvuoro. Ohjelman tavoitteena on kiinnittää yhteiskunnassamme huomiota koko elämänsä köyhyydessä elävien vammaisten ihmisten taloudelliseen tilanteeseen sekä esittää ehdotuksia toimenpiteistä tilanteen parantamiseksi (STT).
12.1.2010.
Vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta Kelaan 1.9.2010. Kevään aikana Kela kilpailuttaa tulkkien ja tulkkien välityskeskusten palvelut. Asiakkaan oikeudet tulkin käyttöön säilyvät ennallaan.
07.01.2010
Juhlakauden jälkeen suomalaisia kannustetaan jälleen Tipattomaan tammikuun viettoon. Kampanjan järjestävät tahot haluavat tuoda esiin alkoholin käytön vähentämiseen rohkaisevia vaihtoehtoja ja saada suomalaiset tarkastelemaan omaa alkoholinkäyttöään.Tänä vuonna kampanjan takana on Terveyden edistämisen keskus, A-klinikkasäätiö, Elämäntapaliitto, Sininauhaliitto, Terveys- Hälsan ry, Työterveyslaitos ja Työturvallisuuskeskus.

16.12.2009
Asiakkaan äänellä –kehittämishankkeessa on vuoden verran käyty haastattelemassa ja kuulemassa eri asumisyksikköjen asukkaita vertaisarvioinnin avulla. Vertaisarvioinnista ovat hyötyneet niin asukkaat, henkilökunta kuin vertaisarvioitsijat itse.
10.12.2009
Kynnys antoi 8.12. eduskunnan Ulkoasianvaliokunnalle lausunnon valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta. Selonteossa arvoidaan Suomen ihmisoikeustilannetta.