15.12.2010
Vapa koordinoi yhteistyöverkostoa, jonka jäsenjärjestöt pyrkivät yhteistyöllä parantamaan palveluiden saatavuutta, tiedonjakoa sekä vaikuttamaan asenteisiin. Järjestöjen vapa-vastaavat toimivat yhteyshenkilöinä vammais-, päihde- ja mielenterveysjärjestöjen välillä. Suomen Cp-liitto Ry on mukana liki kahdenkymmenen järjestön Vapa-verkostossa. Esittelemme järjestön uuden Vapa-vastaavan Sari Laihon.
Sari Laiho kertoo työskennelleensä CP-liitossa yli 12 vuotta. Tällä hetkellä hän toimii päivätoiminnan vastaavana ohjaajana ja on sen lisäksi mukana monissa verkostoissa.
Yhteisille keskusteluryhmille olisi tarvetta
Päihde- ja mielenterveyskysymyksiä on Laihon mukaan CP-liitossa käsitelty tilanteen ja tarpeen mukaan. Lähinnä se on tapahtunut yksittäisten ihmisten kanssa heidän ottaessaan yhteyttä työntekijöihin tai sosiaaliohjaukseen ja -neuvontaan. Sopeutumisvalmennuskursseilla mielenterveys- ja päihdeasioista on puhuttu keskusteluryhmissä, mikäli osallistujat ovat nostaneet aiheen esille. Erityisenä teemana asia on ollut joissakin aikuistoiminnan ja päivätoiminnan tapahtumissa. Liitossa on myös mahdollisuus yksilölliseen neuvontaan sekä palveluohjaukseen.
CP-vammaisten päihteidenkäyttöä / psyykkistä jaksamista ei Cp-liitossa ole kartoitettu. Laihon mukaan kartoitukselle voisi kuitenkin olla tarvetta, mikäli sellainen saataisiin kattavasti toteutettua. Liitossa tiedetään, että asiallisten palvelujen saaminen on usein ongelmallista.
Vammaisjärjestöjen yhteistyöllä mielenterveys- ja päihdeaiheiset ryhmät?
Laiho kertoo, että suoraan päihdeongelmiin liittyviä yhteydenottoja tulee vähän. Tietoa päihdeongelmien laajuudesta ja esimerkiksi ihmisten saamista palveluista ei juuri ole.
Kira Enberg