24.2.2011
Liikenneviraston järjestämän LINJA-kilpailun tavoitteena on tuottaa verkko- ja mobiiliteknologiaan hyödyntäviä ideoita, joista voidaan kehittää liikkumisen helppoutta, sekä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta edistäviä palveluita. Kilpailun avulla pyritään myös kartoittamaan tietotarpeita eli tunnistamaan tietoaineistoja, jotka tukisivat uusien palveluiden syntymistä. Saadaanko olemassa oleva tieto palvelemaan esteetöntä liikkumista?
Uutta, erilaista ja hyödynnettävää
Kilpailuidean perustana tulee olla liikennetiedon hyödyntäminen uudella tavalla. Idea voi liittyä esimerkiksi liikennetiedon ja julkisen datan innovatiiviseen yhdistelyyn tai tiedon keräämiseen ja jakeluun uudella menetelmällä. Kilpailu suunnataan pääsääntöisesti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijoille/henkilökunnalle. Osallistua voi yksin tai joukkueena.
Olemassaoleva tieto palvelemaan esteetöntä liikkumista
” Esteettömyys asiat ovat ehdottomasti LINJA -kilpailun sisältöä. Esteellisyys on sovellusalue jossa tämän päivän tietotekniikalla on selkeä jalansija. Kun mietitään etenkin tietoa ja sen välittämistä jokapäiväiseen elämään niin tällaisia palveluita toivottaisiin varmasti lisää. ", kerrotaan Liikennevirastosta.
Esimerkkinä toimii vaikkapa paikannukseen/ratikkapysäkkiin sidottu ennakoiva kuulutus (esim.
älypuhelimen handsfreella), jonka opastamana huonosti näkevä matkustaja tietäisi jäädä pois. LINJA:lla haetaan tällaisessa esimerkissä paitsi ongelman nostamista esiin myös sitä miten voitaisiin saada olemassa oleva tieto palvelemaan esteetöntä liikkumista. ”
Parhaat ideat valitaan huhtikuussa
Tuomaristo valitsee valitsee huhtikuun aikana parhaat ideat. Valitut ideoitsijat kutsutaan Liikenneviraston järjestämään tilaisuuteen, jossa heillä on mahdollisuus keskustella alan vaikuttajien ja asiantuntijoiden kanssa ideansa jatkojalostamisesta tuotteiksi tai palveluiksi. Mukana ovat muun muassa IBM, Logica, HSL ja Elisa.
Kilpailuaikaa on 31.3. asti. Tarkoitettu lähinnä yliopistoille ja korkeakouluille.
Tutustu tarkemmin LINJA-ideakilpailuun seuraavasta linkistä