Työväenmuseo Werstaalla Tampereella avattiin 15.9.2011 näyttely Ihan epäNormaalia. Se kertoo vammaisuudesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä Suomessa ennen ja nyt. Suomalaisissa museonäyttelyissä vammaisuutta ei ole aikaisemmin käsitelty tässä laajuudessa.
Näyttelyä on ollut tekemässä laajapohjainen työryhmä, jossa on Työväenmuseo Werstaan lisäksi Kuurojen museo, Näkövammaismuseo, Valtion taidemuseon Kulttuuria kaikille –palvelu, Kulttuuriyhdistys Suomen Eucrea ry ja Kynnys ry. Näyttelyn toteuttamista ovat tukeneet Opetusministeriö ja Museovirasto.
Ihan epäNormaalia käsittelee vammaisuutta ja sen historiaa normaaliuden kautta. Mikä on normaalia ja ihan epänormaalia? Voiko kaikilla ihmisillä olla samat oikeudet? Näyttely käsittelee ihmisten oikeuksia päättää itse omista asioistaan, vapautta valita asuinpaikkansa, mahdollisuuksia koulunkäyntiin ja työntekoon, oikeuksia perheeseen, oikeutta omaan kieleen ja mahdollisuuksia osallistumiseen ja itsenäiseen elämään.
Ihan epäNormaalia on vuorovaikutteinen ja moniaistinen näyttely
Näyttelyssä voi kokea pimeän tilan, opetella viittomakieltä ja kokeilla pistekirjoitusta. Näyttelyssä on useita tunnusteltavia esineitä, esimerkiksi näkövammaisten opetuksessa käytetty Euroopan kohokartta. Lisäksi näyttelyssä voi tutustua myös apuvälineiden kehitykseen Fredrika Runebergin kuulotorvesta tulevaisuuden visioihin.
Ihan epäNormaalia nostaa esiin myös vammaisia taiteilijoita ja kulttuurivaikuttajia
Näyttelyn sisääntulossa on kuvakooste vammaisistataiteessa ja sen tekijöinä. Ensimmäisestä kuurojen koulun perustajasta Carl Oscar Malmista räppää viittomakielinen artisti Signmark ja sarjakuvataiteilija Kaisa Leka on piirtänyt näyttelyä varten sarjakuvia kuurojen koulussa tapahtuneista hauskoista sattumuksista. Lisäksi Karjalohjalla kehitysvammaisten toimintakeskuksessa on tehty näyttelyä varten kuvakollaasi Valitusseinä.
Ihan epäNormaalia on myös kantaaottava näyttely
Näyttelykävijöitä rohkaistaan ottamaan kantaa ja jättämään mielipiteensä näyttelyn keskustelupalstalle tai verkkojulkaisuun. Verkkojulkaisu on myös sähköinen tietopankki, jossa on runsaasti kuvia ja taustoittavaa tietoaineistoa. Tietopankki syventää näyttelyn teemoja myös kronologisella aikajanalla vammaisuuden historiasta keskiajalta nykypäivään. Tietopankki on vapaasti selattavana lokakuun alusta lähtien näyttelytilassa sekä museon verkkosivuilla osoitteessa
Näyttelyn saavutettavuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota.
Kulku näyttelytilaan on esteetön ja näkövammaisia varten näyttelytilan lattiassa on taktiilinauha. Näyttelyn tekstit ovat selkosuomeksi, selkoenglanniksi, suomalaisella viittomakielellä ja ääneen luettuna. Näyttelyn sisältö on myös osittain kuvailutulkattu.
Näyttely on avoinna Työväenmuseo Werstaalla 16.9.2011-27.5.2012. Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello11-18 ja museoon on vapaa sisäänpääsy. Werstaan jälkeen näyttely on nähtävillä kiertonäyttelynä muissa museoissa.
Lehdistökuvia on saatavilla osoitteessa