Tuoreen tutkimuksen mukaan Internet sopii tietyin rajoituksin MS-taudin
kuntoutuskurssien välineeksi. Tampereen yliopistossa 6.5.2011 tarkistettavan
väitöskirjan tutkimuskohteena oli kaksi Suomen MS-liitto ry:n
Avokuntoutusyksikkö Aksonin järjestämää Internetissä toiminutta,
kuntoutuksellista ”Verkosta voimaa ja tukea” –kurssia. Kuntoutuskurssien
tarkoituksena oli tarjota lähimenneisyydessä MS-diagnoosin saaneille
keskustelufoorumi ja edesauttaa osallistujien sopeutumista uuteen
elämäntilanteeseen.
Kurssit toteutettiin ajalla marraskuu 2005 - elokuu 2006 ja lokakuu 2006 – huhtikuu 2007. Kurssit olivat suljettuja, ja kummallakin kurssilla oli kymmenkunta osanottajaa sekä kaksi ohjaajaa. Kurssit aloitettiin ja päätettiin yhteisellä tapaamisella, ja kurssin aikainen kommunikointi tapahtui pelkästään Internetissä, Nettineuvola -keskusteluohjelman välityksellä.
Monitieteellisen tutkimuksen päätieteenala oli informaatioteknologia, mutta myös lääketiede ja sosiaalitieteet toivat tutkimukseen oman näkökulmansa. Internetin soveltuvuutta kuntoutukseen selvitettiin tutkimalla verkkoyhteisöjä, niiden yhteisöllisyyttä ja sosioteknisen pääoman kehittymistä kurssien aikana ja niiden jälkeen.
Luottamus on verkkokuntoutuksen onnistumisen avain
Tutkimustulokset osoittavat, että Internet sopii tietyin rajoituksin MS-kuntoutuskurssin välineeksi ja kursseja kannattaa kehittää eteenpäin ja jatkaa edelleen. Tutkimuksessa esitellään kursseilla syntynyt ehdotus Internet-kurssien mallista ja sosiaalisen median hyödyntämisestä kurssien teknisenä keskusteluympäristönä. Tutkimus vahvistaa terveydenhuollon verkkoyhteisöistä aiemmin tehtyjä havaintoja, joiden mukaan verkkoyhteisöt voivat tarjoa tukea ja empatiaa yhteisöissä, joissa on vahva luottamus. Kurssien aikana syntyvä sosiotekninen pääoma perustuu luottamukseen, joka voi säilyä pitkään kurssien jälkeenkin. Lyhytkestoisten ohjattujen kurssien myötä voi myös syntyä pitkäaikaisia verkkoyhteisöjä.
Verkkokurssit vertaistuen mahdollistajina
Verkkokurssit voivat saattaa yhteen henkilöitä, joilla voi etäisyyksien tai liikuntarajoitteiden vuoksi olla vaikeuksia saada kontakteja ja vertaistukea samassa tilanteessa olevilta. Tutkittujen kurssiyhteisöjen kantavana voimana oli jäsenten vahva sitoutuminen yhteisöön. Kurssilaisten henkilökohtainen tapaaminen oli erittäin tärkeä luottamusta rakentava tekijä. Henkilökohtainen tunteminen ja kurssiyhteisön tiiviys vaikuttivat tekniikkaa ja organisointitapaa enemmän kurssien onnistumiseen.
Tutkimustuloksia voi hyödyntää monien eri asiakasryhmien uusien kuntoutusmenetelmien suunnittelussa. Verkkokursseilla ja -yhteisöillä on paljon tarjottavaa kuntoutujien elämisen laadun parantamisessa.