Irti päihdeongelmista

Teokseen on koottu sekä sosiaali- että lääketieteen tutkimusta päihdehoidosta. Kirjassa käsitellään erityisesti päihdetyön sisältöä ja menetelmiä.

Kirjassa tuodaan esiin päihdeongelmiin ja niiden hoitoon liittyvää yleistietoa, esitellään uusia suomalaisia tutkimuksia ja pohditaan, miten hoitoa voidaan tutkia erilaisten rekisterien avulla. Ajankohtainen ja mielenkiintoinen teos on yleisluontoinen, erityisryhmiä koskeviin kysymyksiin ei ole tässä yhteydessä paneuduttu. Teoksen tutkimukset ja artikkelit eivät missään kohdin viittaa esimerkiksi vammaisten asiakkaiden 

erityistarpeisiin päihdeongelman tunnistamisessa ja hoitoonohjauksessa. 

Millaiseen riskiryhmään vammaiset nuoret kuuluvat?

Kirjassa tulee ansiokkaasti esille muun muassa nuorten päihteidenkäyttöön puuttumisen tärkeys. Varhain aloitetun päihteidenkäytön ja nuoruusiän päihdehäiriöiden on todettu ennakoivan myöhempiä päihdeongelmia. Nuorten päihteiden käyttöön liittyy usein monia ongelmia. Päihdeongelma voi tällöin olla osa alkavaa syrjäytymiskehitystä. Tutkimus on osoittanut, että vanhempien aktiivinen mukanaolo on hoidon onnistumisen kannalta tärkeä tekijä.

Vammaisnäkökulmasta päihdehoitoa tarkasteleva lukija pysähtyy pohtimaan sitä, minkälaiseen riskiryhmään vammaiset nuoret mahdollisesti kuuluvat päihteidenkäytön suhteen. Mikäli vammainen nuori ei opintojen jälkeen työllisty, hän on erityisen haavoittuvaista riskiryhmää. Syrjäytymisen ja päihdeongelmiin ajautumisen riski on suuri. Sosiaaliset kontaktit ja harrastemahdollisuudet saattavat olla vähäiset. Moni nuori passivoituu ja koettaa saada päivänsä kulumaan päihteitä käyttäen ja verkossa surfaten.

Tunnistaako hoitojärjestelmä vammaisen asiakkaan päihdeongelmaa?

Alkoholiongelma jää usein tunnistamatta tai siihen ei puututa.Terveyskeskuksessa lääkärillä on tärkeä rooli päihdeongelman tunnistamisessa, mutta ongelman puheeksi ottaminen on edelleen vaikeaa. Kirjassa mainitaan useita ongelmakäytöön puuttumisen esteitä: asia on arkaluontoinen, aikaa on vähän tai potilaan ominaisuudet tekevät asian puheeksi ottamisen erityisen vaikeaksi (potilas on esimerkiksi iäkäs, hyvässä asemassa tai nainen). Listaan voisi hyvin lisätä myös vammaisen asiakkaan, jonka päihdeongelma saattaa vamman takia jäädä kokonaan tunnistamatta.

Miehet käyttävät päihdehoitoa useammin kuin naiset. Hoitojärjestelmän kyky tunnistaa naisen päihdeongelma on hatarampi, mikä johtuu syvälle juurtuneista asenteista. Naisten hoitoonohjaustarpeisiin vastaaminen vaatii naisten erityistarpeiden tunnistamista, kuten lasten mukaanottamista hoitoon. Vaikeavammaisten asiakkaiden kohdalla hoitoon ohjaamista vaikeuttaa avustajakysymys. Pääseekö hoitoon avustajan kanssa ja huomioidaanko hoidossa esimerkiksi aistivammaisen asiakkaan apuvälinetarve?

Kiinnostavatko työvoiman ulkopuolelle jäävien vammaisten aikuisten päihteidenkäyttötavat ketään?

Alkoholi on työikäisten miesten ja naisten ennenaikaisten kuolemien suurin aiheuttaja. Terveydenhuollon naispotilaista noin 10 prosenttia ja miehistä lähes 20 prosenttia oli alkoholin suurkuluttajia.

Laaksosen artikkelissa todetaan, että vastuu päihdeongelmasta ja sen hoidosta näyttää kaatuvan yksittäisten kansalaisten ja perheiden vastuulle. Useimmissa tapauksissa läheisillä ei kuitenkaan ole riittävästi tietoa alkoholihaitoista tai he eivät osaa sitä hakea. Vammaisväestön kohdalla ongelmana on lisäksi se, että tietoa ei ole esteettömästi saatavissa.

Vammaisväestöstä noin 17 prosenttia on työelämässä mukana. Miten työvoiman ulkopuolelle jääneet vammaiset aikuiset pääsevät terveyspalvelujen piiriin? Onko heillä varaa terveydenhoitoon ja ovatko palvelut saavutettavia?

Kirja valaisee ansiokkaasti suomalaisen päihdehoidon ja muiden interventioiden nykytilaa. Olisi toivottavaa, että päihdehoitoon liittyvässä keskustelussa huomioitaisiin tulevaisuudessa myös vammaisväestön päihteidenkäyttöön ja 

palvelutarpeeseen liittyvät kysymykset.

Irti päihdeongelmista,Tuukka Tammi, Mauri Aalto, Anja Koski-Jännes (toim.)

Alkoholi- ja huumetutkijain seura ry, Edita,2010