4.11.2010
Lilli Loiri- Sepän toimittama Selviämistarinoita on tervetullut puheenvuoro suomalaisessa alkoholikeskustelussa. Suomalaisten alkoholinkäyttö on kansainvälisesti verrattuna suurta ja alkoholin aiheuttamat terveyshaitat ovat viime vuosina lisääntyneet huomattavasti. Alkoholista on tullut työikäisten suomalaisten yleisin kuolinsyy. Tummanpuhuvien tilastojen rinnalla lukee mielellään rohkaisevia toipumistarinoita.
Yhdeksäntoista tapaa toipua alkoholiriippuvuudesta
Selviämistarinoita kertoo yhdeksäntoista erityyppistä toipumistarinaa ja –polkua. Kertojat ovat kaiken ikäisiä ja sosioekonomiselta taustaltaan ilahduttavan erilaisia. Tarinoiden heterogeenisyys riisuu stereotypioita. Kyseessä ei ole julkkiskuriositeetti televisiosta tai ruokkoamaton kadunmies - tarinat tuntuvat olevan kenestä tahansa suomalaisesta, joka on yksi meistä, tavan kansalainen. Tarinat on jätetty rosoisiksi ja puheenomaisiksi, jokainen saa kertoa kokemuksestaan omalla tavallaan ja äänellään.
”Raitistuminen on lahja”
Vertaisryhmät ovat riippuvuudesta toipuvalle elintärkeitä. Kirjan kertomusten kautta lukija ikään kuin pääsee avoimeen vertaisryhmään mukaan. Lukemalla saa käsityksen siitä, miten vakavasta sairaudesta on kysymys. Tarinoista välittyy toivoa ja iloa: "Raitistuminen on lahja, joka voi antaa poikkeuksellisen kyvyn ymmärtää elämää."