Tutkimuksessa ilmeni, että neljäsosalla osallistuneista oli erilaisia päihteiden käytöstä johtuvia ongelmia. Viitteitä vammaisten päihdeongelmien laajuudesta on havaittu myös Suomessa, esimerkiksi Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesin vuonna 2007 tekemässä päihdetapauslaskennassa
.
Esteettömien päihdepalvelujen kehittäminen on yhteinen haasteemme. Tässä kirjassa esitellään SARDI-ohjelman pohjalta kehitettyjä lähestymistapoja vammaisten parissa tehtävään päihdetyöhön. Kirjassa tarkastellaan vammaisväestön päihdekäyttäytymistä sekä sosiaalisesta että lääketieteellisestä näkökulmasta. Vammaisen henkilön päihdeongelmat jäävät usein vammaisuuden varjoon ja siten havaitsematta. Toisaalta lähiympäristö saattaa suhtautua vammaisiin ylisuojelevasti tai ylisallivasti, mikä osaltaan edistää päihderiippuvuuden syntymistä. Vammaisten henkilöiden lääkitys voi myös edesauttaa päihdeongelmiin ajautumista. Poikkeuksellinen lääketoleranssi, lääkkeiden yhteisvaikutukset, ylilääkitseminen ja lääkkeiden helppo saatavuus ovat riskitekijöitä, jotka vammaispalvelun työntekijöiden sekä lähiympäristön olisi hyvä tunnistaa.
Kirjassa annetaan käytännöllisiä neuvoja vammaisten päihdeongelmien tunnistamiseen, päihteiden käytöstä puhumiseen ja esteettömien päihdepalvelujen tuottamiseen. Lukujen loppuun on sijoitettu havainnollisia tapauskertomuksia. Kirjan liiteosasta löytyy myös Sardi-ohjelman tutkimusraportin tiivistelmä
Liisa Jokela, Irene Komu (toim.)
Päihdepalveluja kaikille –Esteettömän päihdetyön tavoitteita ja kehittämistoimia
134 s (A4), 20€
Sininauhaliitto 2009