18.05.2010
Oikeus naiseuteen, seksualisuuteen, henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja vanhemmuuteen eivät vammaisten naisten kohdalla ole itsestäänselvyyksiä, toteaa vammaisjärjestöjen naisverkoston jäsen Pirkko Mahlamäki.
Vuodesta 2003 lähtien toiminut verkosto on nostanut esiin naiserityisiä vammaiskysymyksiä ja laatinut esimerkiksi OlenNainen – Vammaisten naisten tavoiteohjelman. (http://www.nkl.fi/fi/etusivu/ajankohtaista/julkaisu/muut/olennainen)
Vammaisfoorumin pääsihteeri Pirkko Mahlamäki luonnehtii verkoston agendaa kaksiosaiseksi: tavoitteena on pitää huolta siitä, että vammaiskysymyksiä tarkasteltaessa sukupuolinäkökulma on riittävästi esillä ja toisaalta, että valtavirran naiskeskustelussa ja -tutkimuksessa huomioidaan myös haavoittuvassa asemassa olevat naiset.
Mahlamäki kuvaa vammaisten naisten kohtaamia ongelmia ketjuksi, joka juontaa hoitojärjestelmien esteellisyydestä.
- Esimerkiksi cp-vammaisten naisten rintasyöpäkuolleisuus on kolmikertainen verrattuna naisiin, joilla ei ole cp-vammaa. Vammalla ei ole asian kanssa tekemistä, vaan pääasiallisena syynä on se, että tutkimuslaitteet ovat esteellisiä, cp-vammaisen naisen tutkiminen ei onnistu yhtä hyvin ja viivästymisten tai tutkimatta jättämisten myötä hoitoennusteet ovat heikompia.
Myös lainsäädäntö laahaa naisnäkökulman kohdalla jäljessä. Esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskauksen rajanvetoa tulisi Mahlamäen mielestä arvioida uudelleen. Tällä hetkellä tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden tai juopumuksen vuoksi puolustuskyvyttömän henkilön seksuaalinen hyväksikäyttö on lievemmin rangaistavaa kuin pakottaminen.
Tabuja, myyttejä ja pinttyneitä ennakkoluuloja
Mahlamäen mukaan vammaisten naisten seksuaalisuuteen ja äitiyteen liittyy paljon tabuja, jotka ovat perua ajatuksesta, että vammainen ihminen on seksuaaliton olento.
- Ennakkoluulot elävät edelleen voimakkaina. Monesti ympäristön ja läheisten paine on kova, oman vammaisen lapsen seksuaalisuuden herääminen herättää monenlaisia tuntemuksia ja kysymyksiä. Valitettavan usein ajatellaan, että vammainen tyttö ei löydä tai hänen ei pitäisi löytää kumppania ja jos sattuu tulemaan raskaaksi, on abortti ainoa vaihtoehto. Naisverkosto haluaa murtaa myyttejä ja vaikuttaa siihen, millaista tytön ja naisen kuvaa tuleville vammaisille naisille opetetaan.
Äitiyden tukeminen vammaisilla naisilla on Mahlamäestä tärkeää, mutta usein tukemiseen tarkoitetut paikat ovat esteellisiä.
- Minun tietooni on tullut esimerkiksi vain muutamia ensikoteja, jotka olisivat esteettömiä. Vertaistukiryhmiä löytyy myös, mutta vain suurimmista kaupungeista.”
Kysymykset moni-identiteetistä esiin
Tulevaisuuden tavoitteiksi naisverkostolle Mahlamäki mainitsee OlenNainen-ohjelman päivittämisen ja 10-vuotisjuhlien järjestämisen.
- Henkilökohtaisesti lisäisin OlenNainen-ohjelmaan laajemmin moni-identiteettiin, esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen asemaan vammaiskentällä liittyvät pohdinnat. Tärkeitä kysymyksiä ovat esimerkiksi risteävän syrjinnän tai sisäryhmäsyrjinnän kokemukset ja niihin puuttuminen. Miten vähemmistöihin vähemmistöjen sisällä suhtaudutaan tai jos moni-identiteettinen ihminen kokee syrjintää, miten voidaan osoittaa mistä syrjintä johtuu. Onko syynä vammaisuus, sukupuolinen suuntautuminen, etnisyys, uskonto vai mikä. Teemme esimerkiksi Seta:n kanssa yhteistyötä näiden kysymysten esiin nostamisen kanssa.
Mielenterveyshoidon ajoitus ontuu
Päihde- ja mielenterveyskysymykset ovat nousseet esiin myös naisverkoston toiminnassa.
- Näkökulma ei ole ollut erityisen sukupuolikeskeinen, samat epäkohdat koskevat näissä asioissa kumpaakin sukupuolta. Esimerkiksi miten päästä päihdehoitoon kun hoitopaikat ovat esteellisiä. Päihteiden käytön kohdalla myös usein ajatellaan, että vammaiselta on viety kaikki, ei viedä sitä viinaa enää. Monesti vammaiselle itselleen on tärkeää päästä osoittamaan itsenäisyyttään, mutta tässäkin saatetaan mennä yli ja itsenäisyyttä osoitetaan nimenomaan päihteisiin liittyvillä valinnoilla, sillä että mennään vaikka aina sinne kaljakapakkaan, jossa vielä kaiken kukkuraksi saattavat olla ne ainoat kaverit, Mahlamäki toteaa ja jatkaa.
- Mielenterveysongelmien hoidossa näkisin yhdeksi suurimmista ongelmista sen, ettei niitä osata hoitaa osana ongelmakokonaisuutta, vaan ensin lähdetään hoitamaan fyysistä puolta ja sitten mietitään mitä mielelle tulisi tehdä. Tämä on minusta vaarallista, koska viivytykset hoitaa mielenterveyttä samaan aikaan fyysisten vammojen kanssa voivat johtaa mielen ongelmien kroonistumisiin ja esimerkiksi väkivaltaiseen käytökseen tai uhriutumiseen.”
Lue lisää: (http://www.nkl.fi/fi/etusivu/ajankohtaista/julkaisu/muut/olennainen)
Teksti Johanna Vakkuri
Kuva: Markku Ojala/COMPIC
